Sitä hetkessä elämistä… Siitä kirjoittelin viimeksi. Voi hyvät hyssyrät.. Sitä on ollut nyt meidän laitumella kun ensimmäinen vasikka on nähnyt päivän valon. Niin vikkelä jaloistaan, hirveän leikkisä ja utelias pikku sonnipoika, mamma saa hölkätä utareet heiluen perässä. Kun sitä pientä ei voi vielä päästää silmistä, edes hetkeksi. Suojeluvaisto herää heti kun näkee jotain tavallisuudesta poikkeavaa liikkuvan.
Minä menin tänään katsomaan pikku Casperia, niin Iida makoili yllättävän rauhallisesti, mutta kun meidän tytöt ilmaantui laitumelle niin heti oltiin valppaana suojelemassa pikkusonnia. Odotas vaan kun saadaan lisää kavereita maailmaan niin sitten juostaan pitkin metsiä ja mantuja.
Nuo korvamerkit kun saisi jotenkin korvattua toisenlaisella tavalla. Ensinäkin siinä riskeeraa oman terveytensä kun vasikan nappaa merkin laittoon, niin lisäksi on ne aika roisin näköiset pienellä. Isommilla jo karvat ovat kasvaneet merkkien päälle, mutta vasikalla ne erottaa parin sadan metrin päästä. Huvittavan näköisiä kun tuulessa korvat liehuu ja keltaiset merkit läpättää 🙂
Mukavaa ja jännittävää aikaa! Ainut toive on syntymän jälkeen, että vasikkaa löytää imemään ja on terve, siinä kaikki.