Lapsityövoimaa vai lapsille työvoimaa..
Sitä välillä tuumii kun tyttöjä ”potkii peppuun” tekemään töitä, että onko se lapsityövoimaa vai mitä? Sanotaan että leikki on lapsen työtä, mutta sanon silti että lapset pitää ottaa kodin ja tilantöihin mukaan, turvallisuus ja työn vaativuus huomioon ottaen.
Meille lapsistamme on iso apu, välillä tuntuu että mitäs jos nuo ei auttaisikaan missään. Pienin kätösin he laittavat polttopuita pussiin, siivoavat talon, hoitavat tiskit, hoitavat kanit, auttavat ruoan laitossa, auttavat porttien aukaisussa ja lukuisissa muissa töissä. Vanhin tytöistä katsoo pienintä ja usein he ovatkin illalla sängyssä iltapalan syöneenä kun tullaan töistä sisälle.
Kun arki rullaa vauhdilla, niin sitä ei tajuakaan kuinka lapset kasvavat ja ovat hetkessä isoja. Toivon vaan että silloin ei harmita, kun ei kerinnyt viettämään enemmän aikaa tyttöjen kanssa. Mutta siitä olen varma että elämässään he pärjäävät, ehkä ovat yhtä ujoja umpimetsässä kasvaneita kuin äitinsä, mutta sormi ei jää suuhun ja vasara pysyy kädessä. 
Ensi syksyn tavoite olisikin, että kerkiäisimme viemään lapset edes johonkin harrastukseen; se tuo kavereita, parantaa itseluottamusta ja sosiaalisia taitoja. Niin, se onkin tavallaan outoa että ihan äärettömän reippaita ja sosiaalisia tyttöjä nuo ovat, vaikka täällä korpikuusikossa kasvavatkin. Eli ei nyt ihan puihin ole mennyt meidän kasvatus 🙂
