Ollut kauhea viikko, ja piina vaan jatkuu.. Barbi ei ota parantuakseen ja lääkäritkin ihmettelevät Saaren klinikkaa myöten , että mikä häntä vaivaa. Vaihtoehtoja ollut laidasta laitaan; murtuma tai isohko kolhu lekaluuhun, joka kehittänyt paiseen poskeen, imusolmuke syöpä, sädesieni yms. Leikkaus maksaa tonneja mieluummin kuin satasia, mikä on sitten järkevää, mikä on eläimen tulevaisuus jos leikataan. Ja meidän se päätös pitäisi tehdä..
Tänään kesken työpäivän, loskaisella metsäautotiellä itkin, onneksi oli seurana vain humiseva männikkö. No tuli siihen puuautokuski, katsoi varmaan että ompa Terhi krapulassa kun silmät punaiset kuin särjellä. Ei kyllä hävettänyt yhtään, en jaksanut selittää mikä on, pyysin vaan tietä että saisin auton ympäri ja pääsisin katsomaan leimikkoa. Itku helpotti.. ja se ympärillä oleva metsä, paras työympäristö sitten haikkujen <3
Barbi on minulle äärettömän rakas, ja olenkin jo miettinyt että jos lääkärinkin päätös on että hänen päivänsä on tässä, niin loppu voisi olla kaunis. Eläintähän ei saa haudata, jos näin olisi, niin meidän tilalla olisi varmaan vammautuneille ja sairaille eläimille oma hautausmaa, ihan varmasti. Eläin lähtee kylmästi raatoautolla Honkajoelle, ainut paikka Suomessa mihin kuolleet ruhot haetaan. MUTTA onneksi haikut ovat sitkeitä ja terveitä eläimiä, vammoillehan ei voi mitään ja siinä tilanteessa jos eläin kärsii, on ajateltava järjellä. Eläimiä syntyy, eläimiä kuolee, niitä mahdollisesti sairastuukin; tämä kaikki mitä Barbin kanssa on koettu on taas ollut askel eteenpäin tässä eläinten kasvatuksessa. Työ opettaa, mutta se ei opeta kylmäksi, minkään eläimen menetykseen en totu, aina se on menetys ja poissa rakas työkaveri. Jos joskus tulee tunne että menetykseen tottuu niin silloin vaihdan alaa. Tässä työssä täytyy olla sydän mukana, täysillä ja aina. Se ottaa, se antaa..
Kun viikonloppuna hoidettiin Barbia niin meidän Eeva, 8 v, juoksi pakkasessa (taisi olla 7 astetta pakkasta) metsään, alushoususillaan ja kysyi siinä kaiken Barbin lääkinnän keskellä että voidaanko leipoa tyttöjen kanssa pullaa? huikkasin että leipokaa vaan..( Tytöt ei todellakaan ole paljoa leiponeet kun en vaan kerkiä sitä harrastamaan) Mielessäni mietin että mitähän siitäkin tulee, mutta antaa leipoa. Kun töidän jälkeen pääsin sisälle, niin ihana korvapuustien tuoksu leijui eteiseen <3 Rakkaat ja fiksut ja ahkerat tytöt. 
llan pelastus 🙂 Aamulla taas katsomaan potilaan tilanne, ja se toive sydämessä että olis tullut käännös parempaan…