Tähän aikaan monilla pihoilla haravoidaan, pestään talon ikkunoita, leikataan kukkapenkkejä; eli valmistaudutaan syksyyn. Meillä lehdet rehottavat pitkin poikin, ikkunat on harmaana kesän pölystä, kukkapenkit osin leikkaamatta, mutta jostain syystä ei hermostusta yhtään.Talvi tulee ja lehdet jäävät lumen alle, ikkunat pesen sitten keväällä ja kukkapenkit saan lapsityövoimalla leikattua. Joku tuolla päässä on naksahtanut kohdalleen kun oppinut priorisoimaan asioita.
Eläimille olemme onneksi saaneet syksyyn kuuluvat asiat kuntoon, sonneja lukuun ottamatta muut eläimet ovat jo talvilaitumilla. Paaliruokinta on aloitettu, ja pahnapedit kutsuvat eläimiä makuulle, vaikkakaan ne eivät siellä juuri makoile. Metsästä löytyy kuivia paikkoja ja tuntuukin olevan mieluisampi paikka nukkua.
Tiedättekö sellaisen oikein hienon heikkapölyn, joka menee joka paikkaan…leijailee ja laittaa koko puljun harmaan peitoon? Viikonlopun hion tulevan teurastamon uusia valuja. Nuukana ihmisenä sillä käsikäyttöisellä laikalla :), ja ei se imurikaan oikein vetänyt sitä valtavaa hiekkamärää. Oli myssyt ja systeemit päällä, mutta sellainen hiekkameri tuolla päässä on tällä hetkellä ja hampaissa rouskuu. Saa käydä suihkussa kertaa 10.. Mutta kohta se on hiottu 🙂
Pikku Liisa kaveri on sitkästi auttanut töissä kantamalla kaikki työkalut piiloon ja muutenkin terrorisoinut paikkoja. Ihana koira <3
Projekti etenee hyvin ja aikalailla niin kuten olen suunnitellut. Ihan tajuttoman paljon olen oppinut rakentamisesta, ja nyt sitä uskaltaa ihan toisin ottein käyttää koneita ja laitteita, kun pakko on ja ei ole vaihtohetoja. Ja tietääpä sitten ketä syyttää, jos sonnin 1000 kg ruho tippuu maahan kesken nylkemisen. No, se ei ole leikin asia ja muutenkin niin tarkasti mietittävä kaikki rakenteet, että lihahygienia ei vaarannu ja työ on turvallista ihmiselle ja eläimille ja myös niin että se loppu tuote, eli liha on laadukkainta mahdollista.
Tässä olemme neljä vuotta pakertaneet kahta työtä, vapaapäiviä on kertynyt ehkä yhden käden verran neljään vuoteen. Olemmekin oppineet tekemään ”minilomia” ; eli lähdetään ihan lähimaastoon tunniksi pariksi. Meillä se useimmiten tarkoittaa että otetaan kahvit reppuun ja paistetaan makkaraa. 
Tämä neljä vuotta on mennyt nopeaan ja lomaa tai vapaata ei ole kaivannut. Onko se vanhuus vai sitten totaalinen uupuminen, mutta nyt olen selaillut lomamatkoja. Josko sitten kun tuo projekti on valmis, niin voisimme huilahtaa viikon. Tekemättä mitään, yhtään mitään.